Vuoden yrittäjiä

Vuosi 2022 alkaa olla taputeltu – harvalle yrittäjälle joulukuu on vuoden hehkeintä aikaa. Marras-joulukuuta värittää julkaisut Vuoden yrittäjiksi. Tänäkin vuonna muutama kuntokeskusyrittäjä on huomioitu joko pitemmän tai ainakin keskipitkän järkevän liiketoiminnan vuoksi.

 

Pitkän linja jumppa- ja kuntosalitoimija Vantaalla

Vantaan Vuoden yrittäjäksi vuonna 2022 on valittu yrittäjä Tuija Nikkilä. Hän on toiminut liikunta-alan yrittäjänä pian 23 vuotta.

Ennen oman yrityksensä, Ladyt kuntokeskuksen, perustamista hän ohjasi ryhmäliikuntatunteja. Intohimoinen liikkuja on liikuttanut kolmenkymmenen vuoden ajan Myyrmäessä ja 15 vuotta Kannelmäessä.

Kuntokeskus Kivaolo Oy on perustettu vuonna 1999 ja toiminta alkoi Myyrmäessä maaliskuussa 2000. Aluksi liikuntapalvelut olivat sekä miehille että naisille. Vuodesta 2006 alkaen palveluja on tarjottu vain naisille. Vuoden 2007 lopussa Nikkilä avasi toisen Ladyt kuntosalin Kannelmäkeen, Helsinkiin. Nykyisin yritys työllistää 18 työntekijää.

Koronasta huolimatta yritys on toiminut kannattavasti. Liikevaihto on viime vuosina ollut miljoonan euron kokoluokkaa.

Ladyt asiakkaille tarjotaan kuntosalin ohella ryhmäliikuntaa, virtuaalitunteja, pt-palveluita sekä erilaisia hyvän olon hoitoja rentoutumiseen, palautumiseen ja kivunlievitykseen.

Asiakkaille on tarjolla talon puolesta kahvia, aamupalaa, suihkutiloissa pesuaineet ja pukuhuoneissa kosmetiikkaa. Myös sauna, infrapunasauna löytyvät sekä oma tila rentoutumiselle, jossa on mm. hierovia tuoleja, kirkasvalohoitoa ja venyttelylaitteita esimerkiksi selälle.

Välittäminen ja huomioiminen ovat Ladyille tärkeää. Yritys muistaa asiakkaidensa syntymäpäivät lähettämällä postikortin ja pyöreitä vuosia juhlivia muistetaan kukkakimpulla.

Pitkät asiakassuhteet, asiakastyytyväisyys, sitoutunut henkilökunta, läheisten vahva tuki sekä yrittäjän oma palava intohimo on antanut uskoa, voimia ja halua kehittyä päivästä ja vuodesta toiseen.

”Ladyilla siistimpää kuin kotona!”


 Iin Yrittäjät ry palkitsi Vuoden nuorena yrittäjänä AML GYMin yrittäjän Aleksi Laajoen

AML GYM   perustettiin 2019, mutta Laajoella on liikunta-alan yrittäjyyttä taustallaan jo vuodesta 2015 lähtien, jolloin hän keskittyi valmennukseen ja hierontaan. Monipuolinen alan osaaminen tukee myös kuntosaliyrittäjyyttä.

-En vaihtaisi yrittäjyyttä pois, sillä tämä sopii minulle oikein hyvin. Toki yrittäjyyden alkua on koeteltu kovalla kädellä, kun puoli vuotta kuntosalin avaamisen jälkeen alkoi korona, joka vaati paljon erikoisjärjestelyitä. Tämän syksyn myötä sota ja energiakriisi ovat nostaneet kustannuksia, Aleksi kertoo.

-Mukava kun olen saanut työllistää nuoria, kuntosali mahdollistaa heille joustavat työajat ja
samalla he saavat kokemusta työelämästä.

 


Kaarinassa muistettuun Kilosportin Petri Kannistoa

Jo 31 vuoden ajan kaarinalaisia ja lähikuntalaisia liikuttanut Kilosport Liikuntakeskus on huomioitu vuoden kaarinalaisena yrityksenä. Vuoden yrityksen palkitsee Varsinais-Suomen Yrittäjät.

Intohimoinen sulkapallon pelaaja Petri Kannisto perusti Kilosportin vuonna 1991 sulkapallon valmennus- ja harjoituskeskukseksi. Kilosportissa on vuosien aikana tehty yli 7 miljoonaa liikuntatapahtumaa. Asiakaskunta ja lajivalikoima ovat laajentuneet. Kilosportin Mailapelikauppa.com on yksi yhtiön kivijaloista. Palkinnon vastaanottivat toimitusjohtaja Petri Kannisto ja liiketoimintajohtaja Otto Kannisto.  

-Olo on tällä hetkellä todella kiitollinen, että pitkäjänteinen työmme on noteerattu tällaisella kunnianosoituksella. Iso kiitos tästä kuuluu tietysti asiakkaillemme ja loistavalle henkilökunnalle, jonka kanssa olen vuosien varrella saanut työskennellä, sanailee toimitusjohtaja Petri Kannisto.

 

 


Lempäälässä Minna ja Mikko Rajamäen Liikuntaparkki Oy

Liikuntaparkki Oy ja yrittäjät Minna ja Mikko Rajamäki on valittu Lempäälän Vuoden 2022 Yrittäjiksi. Palkitsemisperusteiden mukaan nyt palkituissa yrityksissä korostuu kasvuhakuisuus ja uudistuminen sekä positiivisen hengen luominen lempääläisten arkeen.

 

Previous
Previous

Liikkuva kansalainen säästää rahaa – katso laskurilla, kuinka paljon

Next
Next

Eleiko laajenee 18 000 neliömetrin logistiikkakeskuksella