Connected Health & Fitness 2022 osa 2

Web 3.0 oli monelle intohimoinen aihe.

Lontoossa 16.–17. marraskuuta pidetty Connected Health & Fitness 2022 European Summit toi esiin monipuolisesti modernin liikunta-alan haasteita ja toiveita. Otan niistä osan esille tässä ja pidemmän raportin julkaisen K&F Pro 1/23 -lehdessä.

Web 3.0 oli monien mielessä. Kiinnostavuutta ei niinkään luonut sen laajemmat mahdollisuudet kuin siihen liitetty ajatus oman datan omistuksen pysymisen omassa hallinnassa, ei siis Facebookin tai Googlen. CIMPA:n Ollie Bell kutsui uutta internettiä webin Disneylandiksi.

-Edellisen webin suuren muutoksen vuonna 2007 aikana odotukset olivat korkealla, mutta ajan myötä ovat suuret toimijat ottaneet sen omakseen hallitsemalla kaikkea dataa, mitä verkkoon laitetaan. Toivottavasti nyt ei käy samoin, lisäsi Bell.

Bell lisäsi, että kuten nyt jo puhutaan webin sääntöjen luomisesta, niin odotettavissa on, että web 3.0 tulee saamaan omat toiminnan rajaehdot.

Kun peliteollisuus on hyvin vahva toimiala ja webin suurkäyttäjä, on se ”kouluttanut” runsaasti nuorempia sukupolvia vaatimaan omalta vapaa-ajaltaan enemmän. BrandXchangen Andy Hall toi esiin tarpeen liikunnan pelillistämisestä. Tätä web 3.0 tulee tukemaan.

Mielenkiintoinen aihe oli myös liikunnan demokratisoituminen. Aluksi MIHA BODYTECin maajohtaja Phil Horton nosti esiin Englannissa julkisen sektorin merkityksen liikunnan tuomisessa kaikkien saavutettavaksi. Samalla hän nosti esiin pari projektia, joissa julkinen sektori tuo uutta teknologiaa omaan toimintaansa ja samalla kaikkien saavutettavaksi. Samoin Horton tervehti muutamia fysioterapeutteja, jotka ovat ottaneet uusia toimintamuotoja omaan käyttöönsä ja toivoo niiden jatkossa löytävän tiensä myös muiden fysioterapeuttien työvälineiksi. (Lyhyessä tilaisuudessa hän ei voinut keskittyä näihin kovin suuresti.)

Oikealla kuntokeskustoiminnan grand old papat Phil Horton ja Davis Stalket valmistautuvat miettimään liikunnan demokraattisuutta.

Digitaalisuus teki oman nousunsa koronan varjossa ja samalla se mahdollisti monia asioita kommunikoida nuorempien sukupolvien kanssa. Europe Activen David Stalker painotti vanhempien kuntoilijoiden kanssa tehtävää työtä, jossa on hyvä ja on jo jossain määrin siirrytty fitness-ajattelusta terveysajatteluun.

Yksittäisinä huomioina nostettiin esiin datan merkitys, pienten toimijoiden hieno työ omalla toimialueellaan ja merkityksellisen liikunnan yhä suurempi painotus.

Kun session aiheena oli kuntoilin demokratisoituminen, niin muutama naisosanottaja nosti esiin paneelin kokoonpanon, jossa oli kuusi miestä ja ei yhtään naista.

Panelistit pahoittelivat asiaa (vaikka eihän se heidän syynsä ollut) ja painottivat naisten suurta merkitystä kuntokeskustoiminnassa nykypäivänä. David Stalker lisäsi, että vuosien ajan ovat naiset olleet hänen lähimpiä työtovereitansa ja osaamiseltaan erinomaisia. (Huomautus: Bryan O´Rourke omassa esityksessään on nostanut naisten osuuden kasvun syyksi e-pillerin keksimisen 1960-luvulla, ja ajan myötä naisten osuus on kasvanut ja ennakoidaan, että 2020-livun lopulla kuntokeskusalan tärkeimmistä toimijoista, suuri osa on naisia.)

 

Previous
Previous

Connected Health & Fitness 2022 Europe Summit torstaina

Next
Next

Uusi kuntoilun liiketoimintaseminaari Lontoossa